German Physiks

German Physiks sai alkunsa vuonna 1992, kun uuden yrityksen, DDD Manufactur GmbH:n, suunnittelema ja valmistama ensimmäinen kaiutinmalli julkaistiin. Yritys sijaitsee Saksan Maintalissa. Yritys perustettiin erityisesti tuottamaan vallankumouksellisia kaiuttimia, jotka perustuvat laajakaistaiseen ja ympärisäteilevään DDD -kaiutinelementtiin. Ensimmäinen kaiutinmalli, joka hyödynsi elementtiä oli nimeltään Borderland MK I. Menestyksekkäästä lähtökohdasta kertoo varmasti se, että Borderland on edelleen mallistossa, tosin jo neljännessä kehitysversiossa, ja kyseessä on edelleen yrityksen suosituin kaiutin. German Physiksin kaiuttimet ovat arvokkaita, mutta ne palkitsevat omistajansa kaikin kuviteltavin tavoin. Ensimmäinen kuuntelu on suorastaan hämmentävä. DDD-elementin ansiosta korvan kannalta kriittisimmällä alueella ei tarvita ollenkaan perinteisen monitiekaiuttimen jakosuodinta - itse asiassa koko kaista aina alhaalta 200 Hertsin tuntumasta korkeimpaan diskanttiin tuotetaan samalla elementillä. Teknologian ansiosta musiikki hengittää vapautuneesti ja ilmavasti. Jokainen pienikin detalji soi käsinkosketeltavasti. Ympärisäteilevän tekniikan ansiosta huoneeseen avautuva äänikenttä on valtava ja aukoton. Ei enää ärsyttävää kapeaa kuuntelupistettä, vaan "läpikäveltävä" konserttisali omassa kuunteluhuoneessasi. 

Linkki valmistajan sivuille

Lataa German Physiks hinnasto